Valtuusto 4/11 (20.6.) – hyvinvointimittareita ja harmaan talouden torjuntaa
Kevään viimeisen valtuuston perusasioina olivat edellisvuoden tilinpäätökset, taloustilanteen läpikäynnit ja niihin kuuluvat krumeluurit. Kuntalaisten kannalta kiinnostavinta lienee, että hyvän vuoden ansiosta Muurame sai lyhennettyä lainojaan viime vuonna lähes 3 miljoonaa euroa. Nyt olemme keskimääräistä vähempilainainen kunta, vaikka mm. koulujen rakentamiset ovat vaatineet melkoisia lainoja taannoin. Matka on kuitenkin vielä pitkä ja hyviä vuosia tarvitaan lisää velan pienentämiseksi.
Raporteissa todettiin myös kunnan työntekijöiden sairauspoissaolojen vähentyneen selvästi – tästä voidaan päätellä työhyvinvoinnin kenties parantuneen, merkki on hyvä.
Ahvenlammen asuinalueen lähettyviltä Muurame ostaa maata, jolloin Ahvenlammen alueella ja Olympiakylän vieressä olevat kaksi erillistä asuinaluetta ehkä “yhdistyvät” – kenties toivottavasti välialueelle saadaan myös mm. ulkoilumahdollisuuksia esimerkiksi metsäpuistojen, lenkkipolkujen ja talvella hiihtolatujen muodossa.
Toin kokouksessa tulevaan taloussuunnitteluun liittyen tärkeän asian esiin (kiitos Heiskasen Irmalle muistutuksesta) – nimittäin sen, että kunnan papereihin ja laskelmiin talouskasvun (bruttokansantuote) rinnalle pitäisi saada muita mittareita, jotka kuvaavat ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Tämän eteen myös valtiolla oli käynnissä nk. HYMY-hanke, josta kuntapäättäjät eivät olleet kuulleetkaan. Kerroin lyhyesti hankkeen taustoja, haastoin päättäjät sekä virkamiehet perehtymään asiaan luvaten toimittaa lisätietoa ja vaadin, että ympäristön ja ihmisten hyvinvointia kuvaavat mittarit tulevat olennaiseksi osaksi papereita talouslukujen rinnalle.
Tämän lisäksi tein valtuustoaloitteen konkreettisista toimista harmaan talouden torjumiseksi kunnan omassa toiminnassa. Näin yritysystävällsien Muuramen yritykset voivat kukoistaa paremmalla ja reilummalla tavalla.
Seuraava valtuuston kokous onkin syksyllä, joten poliitikot lähtevät nyt pääosin kesälaitumille.
Valtuustot 2/11 ja 3/11 (28.3., 30.5.)
Jostain teknisestä virheestä johtuen olin onnistunut kadottamaan myös edellisvaltuuston merkinnän taivaan tuuliin.
28.3. Valtuustossa pääasioina oli esittelyä JYKESistä, joka edistää yritystoimintaa Keski-Suomen alueella. Päätettiin perustaa luokanopettajan ja suunnitteluinsinöörin virat. Lisäksi käsiteltiin kunnan elinkeino- ja mainestrategiaa, jonka tarkoitus on näyttää suuntaviivaa yritystoiminnan edistämiselle. Olin aikanaan mukana taistelemassa, että strategiassa kasvusta puhuttaisiin hyvänä tai kestävänä kasvuna, eikä kehuttaisi “mitä tahansa kasvua”.
30.5. Valtuustossa esiteltiin maankäytön rakennemalli joka suomeksi sanottuna on suunnitelma Keski-Suomen tulevaisuudesta maankäytöllisesti. Muurame on siinä hieman Jyväskylästä erillään oleva aktiivinen keskus, josta on hyvät yhteydet Jyväskylään. Muuramen reuna-alueilla on myös rauhallisempaa elämäntapaa tukevia maaseutumaisia alueita. Kaikkiaan malli näyttää hyvältä painottaessaan mm. joukkoliikenteen ja kevyenliikenteen väyliä.
Joukkoliikenteen osalta elämme mielenkiintoisia aikoja, sillä vihdoin liikenteen kehittämistä pohtiva työryhmä on käynnistymässä. Tarkoituksena on miettiä ja järkeistää vuoroja, reittejä ja niin edelleen. Toivoisin tässä kaikkien apua: jos sinä kuljet vuoroilla joiden kanssa samaan aikaan menee “peräkkäisbussit” tai asut uudella asuinalueella josta pysäkeille on pitkä matka vaikka asukkaita olisi tai törmäät muihin vastaaviin ristiriitoihin, ilmoita niistä minulle! Voin pyrkiä välittämään tietoa eteenpäin tuonne työryhmään.
Näiden asioiden lisäksi tärkeä uusi asia olivat Kinkomaan koulun siirtotilat, sillä koulussa on löydetty vakavia sisäilmaongelmia. Nyt siirtotilat on kuitenkin hankittu niin, että syksyllä lapset pääsevät parempiin tiloihin kunnes koulusta saadaan ehompi ja terveellisempi paikka niin oppilaille kuin henkilökunnallekin. Sisäilmaongelmat ovat varsin ikävä vitsaus, ja oma pelkoni on, että ne käyvät vielä yhteiskunnalle todella kalliiksi. Rakennusfirmojen vastuuaikaa pitäisi pidentää, vaan onkohan se mahdollista?
Valtuustot 2/11 ja 3/11 (28.3., 30.5.)
Jostain teknisestä virheestä johtuen olin onnistunut kadottamaan myös edellisvaltuuston merkinnän taivaan tuuliin.
28.3. Valtuustossa pääasioina oli esittelyä JYKESistä, joka edistää yritystoimintaa Keski-Suomen alueella. Päätettiin perustaa luokanopettajan ja suunnitteluinsinöörin virat. Lisäksi käsiteltiin kunnan elinkeino- ja mainestrategiaa, jonka tarkoitus on näyttää suuntaviivaa yritystoiminnan edistämiselle. Olin aikanaan mukana taistelemassa, että strategiassa kasvusta puhuttaisiin hyvänä tai kestävänä kasvuna, eikä kehuttaisi “mitä tahansa kasvua”.
30.5. Valtuustossa esiteltiin maankäytön rakennemalli joka suomeksi sanottuna on suunnitelma Keski-Suomen tulevaisuudesta maankäytöllisesti. Muurame on siinä hieman Jyväskylästä erillään oleva aktiivinen keskus, josta on hyvät yhteydet Jyväskylään. Muuramen reuna-alueilla on myös rauhallisempaa elämäntapaa tukevia maaseutumaisia alueita. Kaikkiaan malli näyttää hyvältä painottaessaan mm. joukkoliikenteen ja kevyenliikenteen väyliä.
Joukkoliikenteen osalta elämme mielenkiintoisia aikoja, sillä vihdoin liikenteen kehittämistä pohtiva työryhmä on käynnistymässä. Tarkoituksena on miettiä ja järkeistää vuoroja, reittejä ja niin edelleen. Toivoisin tässä kaikkien apua: jos sinä kuljet vuoroilla joiden kanssa samaan aikaan menee “peräkkäisbussit” tai asut uudella asuinalueella josta pysäkeille on pitkä matka vaikka asukkaita olisi tai törmäät muihin vastaaviin ristiriitoihin, ilmoita niistä minulle! Voin pyrkiä välittämään tietoa eteenpäin tuonne työryhmään.
Näiden asioiden lisäksi tärkeä uusi asia olivat Kinkomaan koulun siirtotilat, sillä koulussa on löydetty vakavia sisäilmaongelmia. Nyt siirtotilat on kuitenkin hankittu niin, että syksyllä lapset pääsevät parempiin tiloihin kunnes koulusta saadaan ehompi ja terveellisempi paikka niin oppilaille kuin henkilökunnallekin. Sisäilmaongelmat ovat varsin ikävä vitsaus, ja oma pelkoni on, että ne käyvät vielä yhteiskunnalle todella kalliiksi. Rakennusfirmojen vastuuaikaa pitäisi pidentää, vaan onkohan se mahdollista?
Valtuusto 1/11 (31.1.)
Vuoden 2011 ensimmäinen valtuusto oli päätösasialistaltaan pieni, mutta ilta täyttyi erinomaisesti “iltakoululla”, jossa käytiin läpi mm. viime vuoden tilannetta kunnan talouden osalta ja kokouskäytäntöjä.
Päätettävissä asioissa päätettiin jatkaa kunnan ilmoitusten julkaisemista nykyisellä tavalla, eli kunnan viralliselta ilmoitustaululta löytyy kaikki, ja Muuramelainen-lehdessä sekä kunnan nettisivuilla ilmoitukset julkaistaan tarpeen mukaan eli ainakin tärkeimmät asiat.
Lisäksi vaalilautakunnissa tehtiin henkilöstömuutoksia ehdokkuussyistä, ja allekirjoittanut tuli valituksi keskusvaalilautakuntaan.
Iltakoulussa kerrottiin alustavia arvioita viime vuoden taloustilanteesta, mutta joulukuun osalta tarkentuvat tiedot ja lopulliset lukemat tulevat vasta myöhemmin. Tästä syystä en toistele tähän sinänsä kiinnostavia numeroita, mutta sen uskaltaa jo todeta, että vuosi meni kaikkiaan erittäin hyvin ja esimerkiksi toimeentulotukimenoissa näkyy, ettei lama iskenyt kuntalaisiin niin pahasti kuin pahimpien näkymien aikaan pelättiin.
Pidän myös vireillä olevia projekteja mm. nuorten hyvinvoinnin kehittämiseksi aidosti tavoitteellisina ja kunnianhimoisina. Esimerkiksi peruskoulun jälkeen tyhjän päälle jääneiden nuorten tilannetta kartoittava etsivä nuorisotyö, lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan kirjatut toimet ja yrittäjyyslukiotoiminta ovat oikeaan suuntaan kulkevia askelia.
Erityiskiitokset valtuuston puheenjohtaja Juha Kaistiselle ja muille asiaa pohtineille siitä, ettei kokousta jätetty välistä “pienen asialistan takia”; kun koulutukset oli pidetty ja keskustelut käyty, ilta oli juuri sopivan mittainen, ja usein niin kaivattua aikaa kyselylle, tiedonjaolle ja keskustelulle oli mainiosti. Sitä paitsi usein ihmisten todetaan kykenevän keskimäärin kahden tunnin keskittymiseen kerralla, joten kokonaisuutena illan pituus oli suorastaan optimaalinen.
Valtuusto 4/10 ja 5/10 (15.11. ja 20.12.)
Poikkeuksellisesti kirjoitan kahdesta valtuustosta samalla kertaa; aiemman postaus luvatta myöhässä kiiresyistä, mutta jälkimmäinen nyt heti tuoreeltaan.
15.11. kokous oli suhteellisen pieni, mutta sen tärkeimpänä asiana oli Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma. Suunnitelma vaikuttaa erittäin hyvältä, mikäli sen toimiin käytännössä vain ryhdytään; esitettyjä toimenpiteitä huomioitiin kyllä jo seuraavan kokouksen budjetissa, joten alku on ainakin hyvä. Muistutin kokouksessa, että hyvinvointisuunnitelma pitäisi olla netissä kaikkien saatavilla, ja kunnan sivuiltahan tuo löytyy:
http://www.muurame.fi/fi/lasten_ja_nuorten_hyvinvointisuunnitelma/
Hienoa ja kiitos lautakunnalle valmistelusta!
Veroprosentit päätettiin pitää ennallaan.
20.12. Budjettikokous
Vuoden viimeinen kokous on aina merkittävä, koska siinä päätetään seuraavan vuoden talousarviosta. Listalla oli muitakin tärkeitä asioita.
Keskustan korttelissa tehtiin kaavamuutosta ns. nuorisoseurantalon tuntumaan mahdollista kerrostalorakentamista varten. Nuorisoseurantalon pihapiirin ja ympäristön vuoksi mietin asiaa itsekin, mutta päädyin puoltamaan kaavamuutosta. Varsinaiseen nuorisoseurantaloon ja sen etupiha-alueeseen kaava ei ulotu. Alueelle jätetään myös keskelle leikkialue, puustomaista aluetta ja viereen jää edelleen puistoaluetta, eli en pidä alueen tulevaisuutta “betonipinnoitteena”. Lisäksi kannatan tiivistä ydinkeskustaa (viihtyisin viheraluein), koska se turvaa keskusta-alueen palveluja ja liiketoimintaa, joten näin ratkaisun olevan arvojeni mukainen. Toivottavasti arveluni alueen lopullisesta kokonaisilmeestä mahdollisten kerrostalojenkin kera osuvat oikeaan.
Kokous käsitteli myös henkilöstöpäällikön viran perustamista. Kannatan henkilöstöasiantuntijan palkkaamista, mutta asia tuli valtuustoon aivan liian keskeneräisenä ja hätäisesti valmisteltuna siltä kannalta, että päätöksen pohjalta jo luotaisiin virka ja avattaisiin se hakuun. Erityisesti tehtävänkuvia tai vastuualueita on syytä miettiä etukäteen tarkemmin kuin oli esitetty. Päätökseksi tulikin, että pestiä varten varataan talousarvioon jo rahat, mutta virkaa ei vielä tämän pohjalta perusteta vaan asiaa valmistellaan paremmin.
Budjetin eli talousarvion käsittelyssä saatiin todistaa Muuramessa uutta toimintakulttuuria, sillä valtuuston kokouksessa tehtiin talousarvioon liittyen kaksi muutosesitystä — nykyinen valtuuston puheenjohtaja ei muistanut, että hänen aikanaan olisi muutosesityksiä tehty koskaan. Valtuusto ei ole kuitenkaan budjetin kumileimasin, vaikka talousarviota olisi tehty miten tarkkaan lautakunnissa ja kunnanhallituksessa. Vihreät tekivät toisen muutosesityksen eli esitin 50 000 euroa Pyyppöläntien kevyen liikenteen väylän projektin eteenpäin potkimiseksi ja rakennussuunnitelmien tekemiseksi. Aloite kaatui äänin 28-7, mutta kiitos puoltaneille. SDP:n esitys 20 000 euron lisäämisestä uimahallin kuntotarkastukseen kaatui niukasti äänin 18-17.
Kaikkiaan on ilo todeta, että vuosi oli kunnalle edellistä vuotta parempi ja velkojakin päästäneen lyhentämään. Oma kysymyksensä on, miten jatkossa käy terveydenhuollon kustannusten, vaikka palvelutaso säilyisi ennallaan – valtiontason päätökset kun pakottivat pikkukunnat lähtemään yhteistyöhön isompien yhteistoiminta-alueiden järjestämiseksi riippumatta siitä, miten kunta pärjäisi omillaan. Toivotaan kuitenkin parasta.
Valtuusto 3/10 (27.9.): taloutta ja Reilun kaupan aloite
27.9. järjestettiin vuoden kolmas valtuusto, ensimmäinen kesäloman jälkeen. Asialista oli melko yksinkertainen, eikä kovin kiivaita keskusteluja herännyt.
Muuramen kunnan sivuille on ilmestynyt mahdollisuus tehdä sähköinen kuntalaisaloite, mikä on mainio asia.
Taloustilanne näyttää tämän vuoden osalta kokonaisuutena kohtalaisen hyvältä, joten valtuutetut voivat nukkua levollisin mielin. Kunnanvaltuuston nykyiset talouskatsaukset ovat pääosin ihailtavan selkokielisiä niin, että “tavallinenkin tallaaja” ymmärtää mistä on kyse. Suurkiitos kehitysjohtaja Teemu Kejoselle!
Jätin myös aloitteen, että kunta siirtyisi tarjoamaan kahvina ja teenä vain Reilun kaupan vaihtoehtoja. Sain etukäteen parit epäilevät kommentit makuasioista, sillä monet ovat maistaneet ehkä vain yhtä merkkiä tällaista kahvia. Itse olen juonut yli 10 merkkiä Reilun kaupan kahvia ja voin sanoa, että eroja todella on – niinpä ei auta kuin toivoa, että kunnalla järjestetään nyt maistajaiset ja siirrytään vastuullisempiin tarjoiluihin kunnan tilaisuuksissa.
Lisäksi kyselin valtuuston alla energiatehokkuusaloitteen (2009 tehty) tilanteesta ja sain kuulla, että muutamiin toimiin on ryhdytty, ja muutamia toimia on tehty jo aiemmin. Tekemistäkin toki vielä riittää, ja ilmastokysymyksen kannalta nähdäkseni eräs suuri kysymys olisi, miten kaukolämmöstä yhä suurempi osa saataisiin tuotettua uusiutuvilla energiamuodoilla – tällä hetkellä turpeella on yhä huomattava rooli.
Tilinpäätös- ja kaavavaltuusto 2/10 (31.5.)
Toinen ja kevätkauden viimeinen valtuusto osoitti, että valtuuston kokouksia olisi ollut syytä pitää kevään aikana 3 kpl. Toukokuun kokoukseen tuli nimittäin paitsi kaikki tilinpäätökseen ja edellisvuoden yhteenvetoihin liittyvä asia, myös useampi asemakaava, joista Kinkomaan Vitapolis-alue herätti erityisen kovasti keskustelua. Kokous kestikin yli 3,5 tuntia. Tilinpäätökseen liittyvät asiat olisi voitu esitellä kesäkuussakin, ja näin olisi mielestäni pitänytkin tehdä.
Kunnan edellisvuosi meni taloudellisesti sikäli hyvin, että plussan puolelle jäätiin noin 700 000 euroa, vaikka pahalta näytti vuoden aikana. Toki on syytä kysyä olivatko lomautukset tässä kohdin mielekäs toimenpide, mutta kristallipalloa ei kellään silloin ollut, ja mielestäni ongelmista selvittiin kuitenkin kohtuullisesti. Henkilöstön hyvinvoinnista ja kasvavista sairauslomista oli keskustelua. Toivottavasti asian parantamiseksi tehdään töitä, näin valtuutetuille ainakin luvattiin.
Huomattava haaste on, että vuoteen 2020 mennessä kunnan henkilöstöstä noin kolmannes eläköityy.
Kaava-asioista hyväksyttiin myös Viitesaaren ranta-asemakaavan muutos, jolloin alueelle voidaan rakentaa loma-asuntoja, mutta muinaismuistoalue on jätettävä rauhaan. Kinkomaan Vitapolis-alueeseen liittyvä kaava herätti keskustelua jo ennen valtuustoa ja valtuuston aikana. Kyseessä on Vitapoliksen “takana” olevalle asuntoalueelle rakennettava kulkuyhteys. Pitkään kaavan valmistelun aikana kyseinen tie oli mennyt sairaalakompleksien sivusta, mutta joulukuussa se oli siirretty kulkemaan sairaala-alueen läpi siten, että käytetään hidastekatua. Vastustin tätä muutosta, koska pidin sitä mielettömänä niin sairaalan kuin asukkaiden kannalta. Sairaalarakennuksesta toiseen kulkeva “ihmisliikenne” on siis alttiina omakotialueen liikenteelle, ja tietyissä ambulanssitapauksissa taas tie omakotiasukkailta tukkeutuu tilapäisesti täysin. Huonolta vitsiltä tuntui, että puheissa tuli kuva kuin kaikki haluaisivat tien menevän toisaalta, mutta “nyt on jo liian kiire tehdä muutoksia”. Silloin ennakkovalmistelu on pielessä. Kiire ei saa milloinkaan olla syy vetää asuinalueen tie äärimmäisen huonoon paikkaan. Toivotaan ettei käy huonosti, mutta pahaa pelkään, että tästä ratkaisusta tulee vielä vuosikymmenen-kahden kuluttua paljon ongelmia ja pahaa mieltä.
Lisäksi valtuusto myönsi Mäkelänmäen koululle rahaa “ulkoviipaleisiin”, jotta erityisluokat pääsevät pois varastotiloista. Koululla on sisäilmaongelmia jotka on korjattava – huomioitavaa kuitenkin on, että nämä eivät siis ole kosteusvaurioita tai homeongelmia, vaan kyse on kuitupölystä. Harmillisesti asiasta liikkuu runsaasti väärää käsitystä. Kuitupöly tuottaa kyllä myös ärsytystä ja voi aiheuttaa hengitystieongelmia, mutta tutkitusti nämä ongelmat häviävät, kun ihminen on ns. puhtaissa oloissa pari viikkoa (home tai vastaavat kosteusongelmat taas voi aiheuttaa pysyviä terveysongelmia).
Valtuustoaloitteena edelliskerralla mennyt päiväkeskustoiminnan jatkaminen ja ruoan tarjoaminen tuli valtuustoon takaisin, ja ruokapalvelua lähdetään tarjoamaan jälleen vähäosaisille kahvio-kirppiksellä Kenttätien alussa. Paikalle kannattaisi yrittää viritellä myös muuta toimintaa ja pohtia keinoja esim. kirpputorin aktivoimiseksi.
Terveyskeskusvaltuusto 1/2010 (29.3.)
Vuoden ensimmäinen valtuusto pidettiin vasta 29.3., tosin aiemmin vuoden aikana on ollut yksi iltakoulu terveyskeskukseen liittyvästä uudistuksesta ja valtuuston alla järjestettiin toinen infoseminaari hyvinvoinnin edistämisestä.
Valtuusto hyväksyi äänin 31-4 terveydenhuollon yhteistoimintasopimuksen, jossa Muurame lähtee jatkossa järjestämään terveyspalvelunsa ns. isäntäkuntamallin pohjalta Jyväskylän kanssa. Aihe on herättänyt omankin valtuustokauteni aikana runsaasti tunteita ja keskustelua – hyvä, että keskustelua on käyty ja tietoa jaettu, vaikka kukaan ei voi tulevaisuudesta tietää. Yhteistoiminta-alue aloittaa toimintansa 1.1.2011 ja yritän pitää huolen, että asiasta järjestetään vielä kuntalaisille infotilaisuus, jossa selkeästi kerrotaan mitä tämä ainakaan ei tarkoita ja mitä tämä tarkoittaa milläkin aikataululla. Esimerkiksi terveyskeskus ei ole Muuramesta lähdössä. Aika tulee näyttämään, mitä seuraukset käytännössä ovat.
Valtuusto hyväksyi myös nuorisovaltuuston perustamisen Muurameen, mikä on erittäin iloinen asia. Nuorisovaltuusto on 13-18-vuotiaille kuntalaisille tarkoitettu vaikuttamiskanava, joka tulee itse päättämään (valtuuston kautta vuosittain saatavien) määrärahojensa käytöstä nuorten hyväksi. Erittäin hyvä tapa edistää asioita, jotka usein ovat “pieniä” lautakuntiin tai valtuustoon, mutta nuorten hyvinvointia ja viihtymistä parantavia! Kiitos erityisesti asian valmistelusta Jani Kokolle, joka teki myös tärkeän aloitteen kuntalaisaloitemahdollisuuden laittamisesta Muuramen kunnan verkkosivuille.
Lisäksi tiedoksi saatettiin elinkeinostrategian valmistelu, jossa pohditaan elinkeinostrategiaa ja Muuramen imagoa yrittäjyyttä tukevana ja luovana kuntana. Tässä kohden kysyin ja muistutin kestävän kehityksen näkökulmasta, ja kunnanjohtaja kertoi ettei kyseistä aspektia vielä oltu ajateltu, mutta kenties tämän seurauksena (toivottavasti!) sekin otetaan elinkeinostrategiaan mukaan. Kestävä kehityshän tarkoittaa kolmenlaista pitkän tähtäimen kestävyyttä: ympäristöasioita (ettei kulutettaisi nyt tulevaisuuden varoja tai ylisaastutettaisi), sosiaalista kestävyyttä (ettei esimerkiksi “revitä työntekijöiden selkänahoista” lyhyen tähtäimen voittoja) ja taloudellista kestävyyttä (että kvartaali- tai vuosikatsannon lisäksi talous rakentuu pohjalle, josta voisi ilman talouskriisejä ponnistaa myös vuosikymmeniä eteen päin).
Maria Virtasen luomana lähti eteenpäin myös aloite (nyt “koeajalla” olevan) päiväkeskustoiminnan jatkon selvittämisestä. Päiväkeskus on erinomainen esimerkki ennaltaehkäisevästä palvelusta, joka helposti näyttäytyy vain rahareikänä. Olisi kuitenkin mielestäni tärkeää, että keskus löytäisi sijainnin paremmalta paikalta kuin Kenttätieltä taajaman laidalta – keskustammassa se voisi palvella todella monipuolisesti niin työttömien ja päihdeongelmaisten ruokailupaikkana, vireänä kirpputorina, nettikahvilana ja ajanviettopaikkana, yhdistystoiminnan infopisteenä… Toivottavasti aloite johtaa hyviin toimiin.
Kokous oli lyhyehkö mutta mielenkiintoinen. Sitä edeltäneessä hyvinvointiseminaarissa oli paljon mielenkiintoista antia, ja mielenkiintoinen pikkuseikka koskien kuntalaisille suunnattuja palvelutyytyväisyyskyselyjä: usein palveluihin ovat tyytyväisempiä he, jotka ko. palveluita todella käyttävät kuin he, jotka eivät palveluita käytä. Rohkaisevaa.
Ellei kiireisempiä asioita tule, seuraava valtuusto on noin kahden kuukauden kuluttua 31.5.
Budjettivaltuusto 9/09 (21.12.09)
Vuoden viimeinen valtuusto on pysäyttävä välietappi; kunnan edellinen vuosi vedetään pakettiin ja samalla hyväksyttävä budjetti antaa kehykset seuraavan vuoden toiminnalle. Itselleni kyseessä on myös ensimmäisen valtuustokauden päättyminen.
Kokouksessa oli runsaasti asioita: lyhyemmin mainittakoon kuluneen vuoden budjettiylityksiä ja niiden hyväksymiset (ei kovin merkittäviä summia mielestäni), tiedoksi saatettu uimahallin pidennettyjen aukioloaikojen jatkaminen, rivitalotonttikauppa ja lainansiirto.
Suurempia asioita olivat ensi vuoden budjetti ja kunnan organisaatiouudistuksen esittely. Lisäksi jätin valtuustoaloitteen.
Organisaatiouudistuksessa tavoitteena on siis tehostaa ja keventää kunnan organisaatiota; toistaiseksi papereilla oli lähinnä nykytilanteen aukipurku ja hahmotelmia tulevasta visiosta, jota meille availi konsultti varsin… konsulttimaista kieltä käyttäen. Todennäköisesti maaliskuussa on tarjolla lisätietoa, toivottavasti konkreettisemmassa ja ymmärrettävässä muodossa.
Budjettiasioista terveydenhuoltopuoli oli erillinen kohtansa. Kysyin, mitä mielenterveyden palveluiden kohdalla mainitut mahdolliset muutokset tarkoittavat. Kuulemma maininta liittyy tulevaan pakolliseen terveyskeskusuudistukseen, mutta vielä ei osata sanoa tarkemmin. Hieman hälyttävästi tuli ilmi, että osin kyse on siitä, mitä palveluja tullaan jatkossa tarjoamaan Muuramessa ja mitä haetaan Jyväskylästä. Olisi täysin kestämätöntä siirtää ongelmaisimpien, usein syrjäytyneiden ja toimintakyvyltään hyvin rajoittuneiden mt-potilaiden hoito Jyväskylään.
Kunnan budjetti hyväksyttiin sellaisena kuin se meille valtuustoon tuotiin. Kävin etukäteen keskustelua vaikutusmahdollisuuksistani, mutta nähtävästi olin liikkeellä liian myöhään – silloin kun sain postitse ensimmäisen version budjetista, oli jo käytännössä liian myöhäistä. Yritän ottaa palautteesta opiksi ensi vuodelle, vaikka lautakuntiin vaikuttaminen ilman lautakuntapaikkaa onkin aika vaikeaa. Tästä syystä jätin oman jälkeni erillisenä valtuustoaloitteena. Tässä budjetista mielestäni olennaisimmat tiivistykset:
• Kaikkiaan kunnan tulot n. 50 milj. euroa
• Menot n. 48 milj. euroa
• Lainojen lyhentämisen jälkeen ylijäämää arvioidaan olevan vajaa 200 000 euroa
Aiempina vuosina todella massiiviset investoinnit ovat nyt pienimmät vuosiin – eli uusia päiväkoteja, kouluja tai vastaavia ei ole tulossa. Henkilöstökulut ovat noin 17 miljoonaa (vähentyvät hieman) 457 työsuhteesta ja palvelujen ostot noin 21 miljoonaa (kasvavat). Vaikkakaan budjetissa ei juuri ympäristön kannalta tärkeitä valintoja näy, kokonaisuutena pidin budjettia kohtalaisen onnistuneena eikä silmiini osunut leikkauksia millään mielestäni tärkeillä osa-alueilla. Eli kenties osin veroprosentin korotuksen ansiosta palvelut pysyvät ennallaan ja velkaakin päästään lyhentämään.
Kokouksessa jätin valtuustoaloitteen, jossa esitettiin bussipysäkkien parantamista työpajatoimintana seuraavasti:
Muuramen kunta parantaa bussipysäkkejään siten, että pelkällä pysäkkisymbolilla varustetuille pysäkeille lisätään jonkinlaisena kylttinä vähintään tieto ko. pysäkin kautta kulkevista bussilinjoista, mieluiten myös aikataulutiedot.
Varsinainen työn toimeenpano ohjataan Muuramen työpajan toteutettavaksi ja kunta myöntää parannustyöhön tarvittavat varat työpajalle.
(Kirj.huom.: työpaja tukee erityisesti pitkäaikaistyöttömien pääsyä mukaan työelämään ja syrjäytymisen ehkäisemistä. Aloite pyrkii siis tukemaan sekä joukkoliikenteen käytön helpottamista että heikompiosaisten toimintaa.)
Suureksi ilokseni kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajat (yhdeltä ryhmältä paikalla oli varapj) asettuivat aloitteen taakse ja aloite sai muutenkin positiivista palautetta, joten voitaneen sanoa, että Muuramessa on oikeasti olemassa tahtoa myös joukkoliikenteen käytön helpottamiseksi ja joukkoliikennepalvelujen parantamiseksi.
Jatkan ensi vuotta kohti erittäin hyvillä mielin!
Valtuustot 7/09 (26.10.) ja 8/09 (16.11.)
Poikkeuksellisesti nyt kerron samassa merkinnässä kahdesta eri kokouksesta, sillä edelliskokouksen blogittaminen valitettavasti jäi muiden menojen jalkoihin.
26.10.: Lomautuspäätökset
26.10. Valtuusto oli lyhyt, pääkohtana oli kysymys lomautustoimenpiteistä kunnassa. Lisäksi päätettiin vesi- ja jätevesitaksoista.
Lomautusesityksen alle kuuluivat kaikki kunnan työntekijät (joitain kotihoidon “akuuttihommia” ym. lukuun ottamatta) 5 vuorokaudeksi. Markus Leppiniemi (KD) esitti, että opettajien lomautukset rajataan 3 vuorokauteen, sillä 5 vuorokautta ei hänen mukaansa voida toteuttaa laillisesti näin tiukalla aikataululla.
Tämä oli minulle uusi tieto, jonka pohjalta lopulta kannatin Leppiniemen esitystä ja jätin eriävän mielipiteen, kun viiden päivän kokonaislomautus kuitenkin voitti. Päällimmäisimpiä syitä kantaani oli, että mielessäni pyöri tuoreehko tapaus, jossa Muuramen kunta tuomittiin maksamaan lähihoitajalle korvauksia perusteetta ketjutetuista työsopimuksista – tämä tuli kunnalle kalliiksi ja toi myös paljon negatiivista julkisuutta.
16.11. Veroprosenttikokous – jännäksi meni!
Marraskuun kokous oli jännittävä ja paikoin jopa tunteita pintaan nostanut veroprosenttiaiheiden takia.
Kokouksessa esiteltiin tuore paperi kunnan omistajapoliittisista linjauksista. Esittelyn jälkeen ehdotin, että linjaukset pitäisi laittaa myös nettiin kuntalaisten nähtäväksi, ja esittelijä piti tätä hyvänä ideana, joten toivottavasti näin tapahtuu!
Itse veroprosenteista äänestettiin. Tuloveroprosenttiin oli aluksi kolme esitystä: säilytys 19 %:ssa, nosto 19,25 prosenttiin ja nosto 19,5 prosenttiin. Toisella äänestyskierroksella vastakkain olivat 19,25 ja 19,5 %, ja myös itse kannattamani korkeampi korotus voitti äänin 18-17.
Budjetti oli tehty toki ns. tasapainoon myös 19,25 veroprosentilla, mutta siitä jäi paikoin selvä ylioptimismin maku ja juustohöyläsäästämisen meininki. Tärkeää on turvata ensi vuodelle sekä palvelut että vaatia nyt aito rakenneuudistus, jonka tekoon saatetaan tarvita ulkopuolinen tekijä (lisäkuluja) tai tehokkuusporkkanoita (lisäkuluja nekin).
Kiinteistöveroprosenttiin tuli kunnanhallitukselta roima korotusesitys: yleinen kiinteistövero 0,75 -> 1,00 %; vakituisten asuinrakennusten kiinteistövero 0,3 -> 0,5 %; muiden kuin vakituisten asuinrakennusten prosentti 0,85 -> 1,1 % ja rakentamattoman (mutta rakennusvalmiin) tontin veroprosentti (0?) -> 2 %. Keskustaryhmä esitti lievempiä korotuksia, mutta pohjaesitys voitti äänin 18-17.
Itse kannatin reilua korotusta, sillä nähdäkseni nyt valitut uudet kiinteistöveroprosentit ovat paremmin sopusuhdassa siihen tosiasiaan, että rakennukset ovat eritoten Suomen ilmastossa melkoisia ympäristökuormittajia; jos korkeampi vero saa jonkun rakentamaan edes vähän pienemmän rakennuksen tai tehostamaan lämmitystä säästääkseen veronousun verran rahaa, on korotus tehnyt juuri minun toivomani tehtävän.