Muuramen Vihreät

Muuramen ja Jyväskylän välisessä joukkoliikenteessä olisi paljon parannettavaa, jotta se olisi kaikille toimivaa sekä aikataulujen että pysäkkien puolesta. Valitettavasti yhteyksien parantaminen tuntuu olevan hankalaa, ja vähäisillä matkustajamäärillä moniin kokeiluihin ei olla edes valmiita.

Nyt tarjoammekin vaihtoehdon ilmastoystävällisempään matkantekoon: Facebookiin on perustettu kimppakyytiryhmä Muuramen ja Jyväskylän välillä kulkeville. Ryhmä on avoin kaikille Muuramen ja Jyväskylän välillä liikkuville, olitpa kummasta kunnasta tahansa.

Klikkaa itsesi kimppakyytiryhmään tästä! (Kimppakyydit Muurame–Jyväskylä)

Vinkki! Liity myös Muuramen Vihreiden sivulle Facebookissa. Jäsen ei tarvitse olla vaan riittää, että kannatat vihreää arvomaailmaa ja haluat tehdä Muuramesta unelmien kunnan!

Vanhakin koira oppii joskus osaamiaan temppuja.

Päätin kokeilla luistelemista tänä talvena jäällä – ensi kertaa kymmeneen vuoteen.
Käydessäni kirpputorilla kiertelemässä ostin itselleni luistimet. Hintaa niille tuli 7 euroa.

Suuntasin jalkani ulkoilulenkillä Leikarin päiväkodin vieressä olevalle pikkukentälle ja kentän reunalla ähkin “uudet” luistimeni hieman vaivalla jalkaan. Nyt muistin, mikä oli vaikein vaihe lapsenakin luistelureissuilla! Mutta lopulta luistimet olivat jalassa. Olo oli jännittyneen hutera. Varovaisesti, puoli askelta… Puolitoista askelta… Hitaasti mutta epävarmasti luistimet alkoivat kuljettaa.

Yhteistä kenttää kun käytellään ja kola oli vieressä, päätin lämmitellä kolaamalla palasen kentästä vähälumisemmaksi. Tuli mukava olo yhteistä hyvää edistettäessä ja vakauskin alkoi luistinten päällä löytyä. Niin pääsin kaartelemaan jäälle kuin lapsena konsanaan, ja kotimatka oli lämmin kävellä.

Tämä on mainio esimerkki siitä, miten arkisiin asioihin kunnassa vaikutetaan: hyvin sijaitseva päiväkoti viereisine leikkikenttineen ei palvele suinkaan vain päivähoitoon lapsensa tuovia perheitä, vaan ketä tahansa lähialueen asukasta!

Suomalainen perimä kantaa voimakasta suhdetta luontoon ja ruoan hankkimiseen suoraan luonnosta. Esimerkiksi minun äitini isä oli Laatokan kalastaja ja isäni sekä hänen veljensä ovat saaneet elantonsa Lapin metsistä, kun taas isän siskot ovat elättäneet perheensä viljelyllä ja karjanhoidolla.

Tämä perimä aiheuttaa tässä ajassa monia ristiriitoja. Ihmiset katselevat luontoa television luontodokumenteista tai autosta mennessään töihin. Harrastuksetkin ovat siirtyneet luonnosta erilaisiin sisätiloihin; halleihin, saleille ja tunneleihin. Elämisestä on tullut pelkkää trenditietoista kulutusta ja aina laman myötä vähäosaiset tipahtavat kulutusvaunusta leipäjonoihin. Tutkimusten mukaan yli puolet työikäisistä kärsii erilaisista stressi- yms. häiriöistä ja masennuksesta. Masennusta synnyttää masentava elämä, joka ei tarjoa myönteisiä elämyksiä. Elämä on tylsää ja ihminen toistaa päivästä päivään samoja rutiineja. Valtavirrassa meno ei tyydytä riittävästi ihmisiä.

Sen sijaan, jos ihminen eläisi vuodenkiertojen mukaan luonnon ehdoilla, mielikuvitusköyhänkin ihmisen rutiinit vaihtelisivat vuodenajan mukaan. Silloin ihminen ei pystyisi käpertymään itseensä, vaan hän olisi mukana luonnon kierrossa kouriintuntuvalla tavalla, ja hän joutuu avartamaan mielen sopukat ulos tunkkaisesta alakulosta.

Melkein jokaisen suomalaisen kotiovelta pääsee luontoon, maapalstoja voi vuokrata, niitä saa ostaa, periä, tai voi mennä maatiloille töihin tai auttaa vanhuksia maapalstojen hoidossa yms. Siis omavaraisuus jossain suhteessa voi olla jokaisen ulottuvilla, ovatpa jotkut innokkaat luoneet kasvitarhan ikkunalaudallekin.

Mielen virkeyden lisäksi omavarainen tuotanto edistää myös omaa ruumiillista terveyttä, mikäli viljelee puhtaissa olosuhteissa luonnonmukaisesti viljelykasveja tai hoitaa eläimiä omaa tarvetta varten. Omavaraistaloudessa eläjä saa monipuolista liikuntaa kaupan päälle.

Kun ostaa vaikkapa vihanneksia tai marjoja, ei voi tietää, minkä valtatien varrella se on kasvanut ja mitä torjunta-aineita maanviljelijä on siihen käyttänyt ja kuinka hän on itse traktorin kanssa myllännyt ja saastuttanut maata.

Vihannekset ja marjat ovat kalliita ja luomumerkistä joutuu maksamaan vielä hieman enemmän. Jos itse opiskelee taitavaksi luomuviljelijäksi, voi päästä niin onnelliseen olotilaan, että saa vuoden vihannekset ja marjat pellosta ja sen lisäksi siemenet seuraavaa satoa varten.

Kun kasvattaa luonnonmukaisesti ruokaa, ja syö terveellisesti, ei tarvitse vitamiineja yms. lisäaineita ostaa apteekista. Ihmiset käyttävät paljon aikaa kaupoissa asioimiseen ja kauppamatkoihin. Saman ajan voisi sijoittaa peltopalveluun. Omavaraisuus säästää aikaa, bensaa ja tietysti luontoa ja on parempi elämän laadun valinta. Kun ahertaa pellolla, saattaa samalla kuunnella linnun laulua, nähdä kukkien kukkivan, aistia erilaisia tuoksuja ja tehdä havaintoja. Ne virkistivät henkisesti. Shoppailussa ihminen väsyy, tuntee itsensä nuutuneeksi, köyhäksi ja kipeäksi eikä jaksa sen jälkeen moneen tuntiin tehdä mitään järkevää työtä.

Shoppailu liikkeiden herkkuosastoilla on kallista. Keväällä tekee mieli ostaa esim. parsaa ja uusia perunoita, talvella savustetut lihatuotteet herauttavat veden kielelle. Vaikkei olisikaan rutiköyhä, varallisuus ei välttämättä riitä ruokaunelmien hankintaan. Omavaraisena pystyy vaivatta keväisin tarjoamaan perheelleen parsaa ja joinakin vuosina hyvin varhaisia perunoita puhumattakaan kevään varhaisista erilaisista versoista ja maan alta kaivettavista maa-artisokista ja palsternakoista, joista voi valmistaa keittoja ja rieskoja. Niistä perhe saa juuri niitä vitamiineja ja hivenaineita, jotka pitkän talven aikana olivat vajentuneet.

Ihminen tarvitsee riittävästi ruumiillista työtä, joka vapauttaa myös henkisistä spasmeista ja katkaisee ja antaa etäisyyttä työpaineille ja monesti työ-ongelmat ratkeavat luonnossa. Jos tarkastellaan nykyihmisen ajankäyttöä, se on pelkkää lorvailua ja erilaisten vastaanottimien ääressä oleskelua. Ei ole ihme, jos tuntuu elämä tympeältä, kun se on sitä.

Omavaraisviljelyn varaan voi vakuuttaa itsensä syvää lamaa vastaan, joka vie työpaikkoja mennessään. Suomalaiset työttömät liian helposti jäävät kadulle, eivätkä karaise itseään kehittämällä yksinkertaisia arjessa selviämiskonsteja. Eikä sillä hyvä, että kaupungin katuja ramppaavat suomalaiset työttömät, näytämme huonoa mallia myös tänne saapuville pakolaisille. Yhteiskunnan siunaamana ihmisten kyvyt ja taidot ruostuvat käytön puutteessa, toivottavasti sama ei tapahdu myös aivoille.

On lukemattomia syitä siirtyä jossain määrin omavaraiseksi ja aika alkaa myös tuottaa toteutuskelpoisia jopa yhteisöllisiä ratkaisuja omavaraisuuden pohjalta. Tästä on esimerkkinä monet ekoyhteisöt samoin on alettu puhua permakulttuurista, joka tähtää hyödylliseen ja käyttökelpoiseen tuotantoon ja tuotantomenetelmiin. Esim. miksei kivilähiöissäkin voisi olla kasvimaat halukkaiden hoidettavina ja puiston puut voisivat tuottaa satoa kaupunkien asukkaille.

Kesän kääntyessä syksyyn päin on kotimainen satokausi parhaimmillaan. Niin metsät kuin pellot tarjoavat antimiaan. Värikkäät kasvikset ja marjat sekä sienet houkuttelevat syömään myös Keski-Suomessa.

Syksy on lähellä tuotetun ruoan parasta sesonkia. Peruna, juurekset ja marjat ovat hyviä esimerkkejä ruoasta, jossa lähituotantoa kannattaa yleensä suosia ympäristösyistäkin. Samalla tulee tukeneeksi paikallista yrittäjyyttä. Lähiruokaa voi kuitenkin olla vaikeaa löytää tavallisesta kaupasta, sillä kaupat suosivat suurempia toimitusketjuja ja paikallistuotanto jää usein varjoon. Miten sellaista lähiruokaa saa, johon ei kaupan tiskillä pääse käsiksi?

* Suoramyynti ja tuoretorit

Nykyään monet tilat harjoittavat suoramyyntiä kuluttajille. Tällöin tuotteet haetaan tilalta pakattuina tai joissain tapauksissa keruu suoritetaan itse, erityisesti marjatiloilla. Valitettavasti monet tällaiset tilat eivät välttämättä ilmoita itsestään internetissä.

Hedelmiä ja marjoja läheltä
Muuta suoramyyntiä
Luomutuottajia Keski-Suomessa (usein suoramyyntiä)

* Metsän ilmaiset antimet

Vain noin 10 % metsiemme syötävistä sieni- ja marjasadoista hyödynnetään. Keruureissulla saa hyötyliikuntaa, mukavan irtaantumishetken luonnon rauhassa ja syötävää. Tärkeimmät marjamme tuntee jokainen – sienten suhteen on syytä oppia tuntemaan mitä poimii, mutta esimerkiksi tatit on helppo oppia tunnistamaan.

* Ruokapiirit ovat hieman vaikeampia tavoittaa, mutta mm. yliopistolla ja Ekolo-kaupassa sellaisia löytyy. Ruokapiireissä ideana on, että piiriin kuuluvat ihmiset tekevät tiettyyn päivään mennessä tilauksen, sitten piiriläisten ruoat tuodaan kerralla tiloilta ja ne voi hakea määrättynä jakopäivänä.

Itse olen toteuttanut lähiruokavalintoja ennen kaikkea metsän antimien, marjanpoiminnan ja opiskelupaikkani ruokapiirin kautta. Marjat ovat minusta aivan upea asia – viimeksi tänään olen nauttinut kirpeänmeheviä karviaisia aamupuurossani ja raikkaita puolukoita mehevän kaalipiirakan seassa. Satokausi on sitten mahtavaa aikaa!

Tiedätkö sinä hyviä lähiruokavinkkejä? Jaa ne kanssamme!