Valtuusto 4/10 ja 5/10 (15.11. ja 20.12.)

Poikkeuksellisesti kirjoitan kahdesta valtuustosta samalla kertaa; aiemman postaus luvatta myöhässä kiiresyistä, mutta jälkimmäinen nyt heti tuoreeltaan.

15.11. kokous oli suhteellisen pieni, mutta sen tärkeimpänä asiana oli Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma. Suunnitelma vaikuttaa erittäin hyvältä, mikäli sen toimiin käytännössä vain ryhdytään; esitettyjä toimenpiteitä huomioitiin kyllä jo seuraavan kokouksen budjetissa, joten alku on ainakin hyvä. Muistutin kokouksessa, että hyvinvointisuunnitelma pitäisi olla netissä kaikkien saatavilla, ja kunnan sivuiltahan tuo löytyy:

http://www.muurame.fi/fi/lasten_ja_nuorten_hyvinvointisuunnitelma/

Hienoa ja kiitos lautakunnalle valmistelusta!

Veroprosentit päätettiin pitää ennallaan.

20.12. Budjettikokous

Vuoden viimeinen kokous on aina merkittävä, koska siinä päätetään seuraavan vuoden talousarviosta. Listalla oli muitakin tärkeitä asioita.

Keskustan korttelissa tehtiin kaavamuutosta ns. nuorisoseurantalon tuntumaan mahdollista kerrostalorakentamista varten. Nuorisoseurantalon pihapiirin ja ympäristön vuoksi mietin asiaa itsekin, mutta päädyin puoltamaan kaavamuutosta. Varsinaiseen nuorisoseurantaloon ja sen etupiha-alueeseen kaava ei ulotu. Alueelle jätetään myös keskelle leikkialue, puustomaista aluetta ja viereen jää edelleen puistoaluetta, eli en pidä alueen tulevaisuutta “betonipinnoitteena”. Lisäksi kannatan tiivistä ydinkeskustaa (viihtyisin viheraluein), koska se turvaa keskusta-alueen palveluja ja liiketoimintaa, joten näin ratkaisun olevan arvojeni mukainen. Toivottavasti arveluni alueen lopullisesta kokonaisilmeestä mahdollisten kerrostalojenkin kera osuvat oikeaan.

Kokous käsitteli myös henkilöstöpäällikön viran perustamista. Kannatan henkilöstöasiantuntijan palkkaamista, mutta asia tuli valtuustoon aivan liian keskeneräisenä ja hätäisesti valmisteltuna siltä kannalta, että päätöksen pohjalta jo luotaisiin virka ja avattaisiin se hakuun. Erityisesti tehtävänkuvia tai vastuualueita on syytä miettiä etukäteen tarkemmin kuin oli esitetty. Päätökseksi tulikin, että pestiä varten varataan talousarvioon jo rahat, mutta virkaa ei vielä tämän pohjalta perusteta vaan asiaa valmistellaan paremmin.

Budjetin eli talousarvion käsittelyssä saatiin todistaa Muuramessa uutta toimintakulttuuria, sillä valtuuston kokouksessa tehtiin talousarvioon liittyen kaksi muutosesitystä — nykyinen valtuuston puheenjohtaja ei muistanut, että hänen aikanaan olisi muutosesityksiä tehty koskaan. Valtuusto ei ole kuitenkaan budjetin kumileimasin, vaikka talousarviota olisi tehty miten tarkkaan lautakunnissa ja kunnanhallituksessa. Vihreät tekivät toisen muutosesityksen eli esitin 50 000 euroa Pyyppöläntien kevyen liikenteen väylän projektin eteenpäin potkimiseksi ja rakennussuunnitelmien tekemiseksi. Aloite kaatui äänin 28-7, mutta kiitos puoltaneille. SDP:n esitys 20 000 euron lisäämisestä uimahallin kuntotarkastukseen kaatui niukasti äänin 18-17.

Kaikkiaan on ilo todeta, että vuosi oli kunnalle edellistä vuotta parempi ja velkojakin päästäneen lyhentämään. Oma kysymyksensä on, miten jatkossa käy terveydenhuollon kustannusten, vaikka palvelutaso säilyisi ennallaan – valtiontason päätökset kun pakottivat pikkukunnat lähtemään yhteistyöhön isompien yhteistoiminta-alueiden järjestämiseksi riippumatta siitä, miten kunta pärjäisi omillaan. Toivotaan kuitenkin parasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>